Annaleena Hakola

60-luvun koti lauttasaaresta löytyi sattumalta ja remontoitiin aikakautta kunnioittaen. Yleisesti ottaen teemana oli tammi, Le Corbusier ja ravintolamainen tunnelma.

Annaleena Hakola

60-luvun tunnelmaa


Unelmakoti löytyi sattumalta juuri niillä spekseillä, joista Annaleena oli haaveillut. 60-luvun koti Lauttasaaressa, johon mahtuu viisihenkinen uusperhe. Tarvittiin tilaa ja pihaa. Kodissa oli kaikki kohdallaan ja se oli aikalailla alkuperäisessä kunnossa, eikä 60-luvulle tyypillisiä ominaisuuksia oltu pilattu. Edellinen asukas oli asunut talossa koko ikänsä ja oli säästänyt kaikki alkuperäiset elementit, kuten lattian ja punatiilisen takan.

Isoa remonttia lähdettiin suunnittelemaan perheen jo osittain muutettua uuteen kotiin, ja se pyrittiin tekemään mahdollisimman alkuperäiseen henkeen. Kaikki pinnat maalattiin, lattiat hiottiin ja lakattiin ja kaikki kiintokalusteet laitettiin uusiksi. Vanhat kiintokalusteet olisi ollut ihana säilyttää, mutta ne olivat super epäkäytännölliset. Päätettiin, että tehdään kerralla toimiva koti. Vaikka se vähän ottikin aikaa ja energiaa, niin kyllä kannatti.

Arkken käveli vastaan täydellisellä ajoituksella, sillä remontti oli juuri alkanut. Alkuperäinen ajatus oli rakentaa keittiö vintage -elementeistä, mutta se osoittautui liian haastavaksi mitoitusten osalta.

Värikäs keittiö, 60-luvun keittiö

"Tärkeintä keittiön suunnittelussa oli, että keittiössä ihmisillä olisi hyvä olla, ja se toteutuu meidän keittiössä tosi hyvin, sillä illanvietoissa ikkunan alla oleva pitkä penkki ja saareke kokoavat ihmiset täydellisesti yhteen." - Annaleena

Keittiö onkin muodostunut lempipaikaksi kodissa ja suosikkiasia keittiössä on omaperäiset yläkaapit ja niiden pyöreät vetimet.

Toki toiminnallisuus on mietitty tarkkaan helpottamaan lapsiperhearkea, laitteiden ja kaappien sijoittelun osalta, mutta esimerkiksi kuivauskaappi jätettiin keittiöstä kokonaan pois, eikä sitä ole kaivattukaan. Joillekin se saattaa olla kauhistus, mutta keittiössä, jossa aktiivisesti pyörii tiskikone rst -taso ja kuivausteline on riittävät vähäiseen käsin tiskaukseen ja samalla nämä elementit tuovat toivottua ravintolafiilistä.

Värikäs keittiö, 60-luvun keittiö

Inspiraatio keittiön suunnittelussa


Heti kotia ostettaessa keittiön värimaailma oli selkeä - perusvärit. Kodin henkeen ja aikakauteen on hankala sovittaa hyvin kirkkaita värejä.

"Inspiroiduin Corbusierin väreistä ja väripinnoista sekä keittiöstä Pavillion de Corbusierissa, joka on lähes pelkkää rst:a ja ravintolakeittiömäinen. Halusin keittiöön ravintolakeittiö -henkeä. Lisäksi olen tosi kova String -fani, joten tiesin, että tänne tulee heidän kalusteita ja sitä kautta 60-luvun tunnusomaisesta kaappimaailmasta tuli ajatus pyöreästä vetimestä. " - Annaleena

Rst:n määrä mietitytti alkuun, sillä saareke oli alunperin suunnitteilla täysin teräksisenä, mutta koska kyseessä on lapsiperheen keittiö, ja tilaan haluttiin kodikkuutta, valikoitui saarekkeeseen vihreä ja Duratin helppohoitoinen taso.

"Ruostumaton teräs oli minulle uusi tuttavuus, mutta olen ollut siihen tosi tyytyväinen.  Näyttää tosi kivalta ja on todella helppo lavuaarin ympärillä. Elämän jäljet saavat näkyä. Kunnon tiskipöytä on elementtinä tosi nostalginen, joten jo sen puolesta mielestäni tuo teräs sopii tänne tosi hyvin. " - Annaleena

Oleellisena elementtinä keittiössä näkyy tammiviilu. Tammiviilu tuo kodikkuutta rst:n parina ja sopii ajan henkeen. Kodissa on yhdistelty eri puulajeja rohkealla kädellä: tammiviilun lisäksi kodista löytyy muun muassa pähkinää.


Annaleenan vinkit keittiön suunnitteluun:

1. Asu hetki remonttikohteessa jos vaan mahdollista. Näin ehdit huomata lempipaikat, -nurkkaukset ja kuinka valo kulkee kodissa.
2. Tee omannäköisiä ratkaisuja ja mieti mistä pidät kuuntelematta liikaa trendejä. Keittiössä ei kannata liikaa lähteä trendeihin, sillä kyseessä on pitkäaikainen sijoitus ja valitsemalla omien mieltymysten mukaisia ratkaisuja saa tilasta aikaa kestävän.
3. Valitse mahdollisimman paljon kestäviä ja laadukkaita materiaaleja.
4. Kunnioita talon aikakautta ja arkkitehtuuria.
5. Sisustuksessa pitäisi olla tilaa sattumuksille, vahingossa saattaa syntyä ihania yksityiskohtia.




Pyöreä vedin keittiö

Uusi vedinmalli ”Annaleena”

60-luvun klassikkoelementeistä inspiraationsa saanut pöyreä vedinmalli sopii kauniisti tähän kotiin ja ennenkaikkea kyseiseen keittiöön ja tuovat tilaan ihanan retrotunnelman.

Liukuovet keittiö

Matalat tammirunkoiset, liukuovelliset seinäkaapit

Yksi keittiön erikoisuus on matalat lukuovelliset seinäkaapit. Viime vuosina yläkaapit on jätetty kokonaan pois ja korvattu avohyllyillä, mutta tässä keittiössä yläkaappeja on kahdessa rivissä. Kaappien sisutat ovat tammiviilua.

Tammiviilupenkki keittiö

Penkki ikkunan alla

Penkki suunniteltiin tilaan, jotta saataisiin lisää säilytystilaa. Säilytystilan lisäksi tämä toimii täydellisenä istuimena viihdyttäessä vieraita. Penkin paikka huomattiin, perheen ehdittyä asua jo hetken kodissa.

Saareke keittiö

Saarekkeen kekseliäs päätyhylly

Omaperäinen vihreä valtava saareke toimii ehdottomana katseenvangitsijana, ja kokoaa ihmiset keittiöön viettämään aikaa yhdessä. Saarekkeeseen upotetulle hyllylle voi asetella kauneimmat esineet ja rakkaimmat keittokirjat.

Seinähyllyt keittiö

Avohylly

Vanhaan kylmäkaappiin tehtiin avohylly kauniille keittiön irtoesineille. Hyllyissä on piilokannattimet, joten hyllyt leijuvat kauniisti ilman näkyviä kannattimia.

RST keittiö, tammiviilu keittiö

Allasseinustan välitila on viilutettua levyä

Arkken on tunnettu laadukkaasta viilustaan. Tässä keittiössä viilu on yhdistetty teollisuuskeittiöistä tuttuun ruostumattomaan teräkseen. Tammiviilu tuo runsaudellaan tilaan kodikkuutta.

Tärkeintä keittiön suunnittelussa oli, että keittiössä ihmisillä olisi hyvä olla. Se toteutuu meidän keittiössä tosi hyvin - illanvietoissa ikkunan alla oleva pitkä penkki ja saareke kokoavat ihmiset täydellisesti yhteen."

Annaleena Hakola, keittiö

Tutustu ammattilaisten vinkkeihin

Keittiötrendit vuodelle 2023

Lue artikkeli

Näin tilaat täydellisen mittatilauskeittiön

Lue artikkeli

Arkkenin design perustuu ammattitaitoiseen suunnitteluun

Lue artikkeli